Monet työyhteisöt muistuttavat enemmän kolmevuotiaiden hiekkalaatikkoa kuin työpaikkaa. Useissa firmoissa tunnutaan unohtavan se, miksi työpaikalla ylipäätään käydään. Minulla on monen kymmenen vuoden työkokemus sekä esimiesten että työyhteisöjen kanssa työskentelystä. Näiden vuosien aikana olen nähnyt kaiken, mikä inhimillisesti on mahdollista. Tässä ajatuksiani sekä suoraa puhetta (huumorilla höystettynä) työelämästä, työyhteisöistä ja niistä ilmiöistä, joita tulee työpaikalle, kun perustehtävä unohtuu.
Ongelmat työpaikoilla ovat inhimillisiä. Siellä missä on ihmisiä, siellä on ristiriitoja. Se, mikä erottaa toimivan työyhteisön toimimattomasta on se, miten yhteisö ristiriitoja käsittelee.
Oma kokemukseni on, että asiat sujuvat usein hyvin siihen asti, kunnes jokin muuttuu tai aiheuttaa stressiä. Me kaikki reagoimme muutoksiin ja stressiin omalla tavallamme, ja yleensä yksilölliset reagointitavat laukaisevat reaktioita myös työyhteisöissä. Näitä reaktioita kutsutaan usein ongelmiksi. Stressaantuneen työntekijän käytös muistuttaa usein enemmän manipuloivan kolmivuotiaan käytöstä siellä hiekkalaatikolla kuin työssäkäyvän aikuisen käytöstä työpaikalla. Pahimmillaan yksilön stressistä tuleekin työyhteisön ongelma, kun työtiimi reagoi defensiivisesti stressaantuneen yksilön taantuneeseen toimintaan. Tämä saattaa aiheuttaa lähes sotatilan työpaikalle.
Meillä on taipumus nähdä ongelmien syyt muualla. Syitä löytyy esimiehistä, työkaverista, puolisosta tai kiireestä. Totuus on kuitenkin se, että kenelläkään ei ole sellaista supervoimaa, että voisi muuttaa tunteitaisi! Ärsyttävää, mutta totta. Sinä valitset itse, miten reagoit tai mitä teet ja miten toimit tunteidesi kanssa. Ja usein se valinta tehdään siltä pohjalta, mitä olemme itse kukin matkamme varrella oppineet. Ristiriitatilanteissa osa ihmisistä vetäytyy ja yrittää vältellä asian kohtaamista viimeiseen asti, kun taas osa lähtee pihalle piirtämään kehää ja kaivaa nyrkkeilyhanskoja esille. Kun näitä reagointitapoja vähän varioi, niin soppa onkin jo valmis.
Älä anna olla
Elämä olisi helppoa, jos ei tarvitsisi tehdä töitä niiden urpojen, kurppakuutosten ja narsistien kanssa! Totta, työpaikan ristiriidat ja ns. hankalat tyypit ovatkin todella rasittavia ja vievät kaikkien aikaa ja energiaa ihan jonnekin muualle kuin siihen paljon puhuttuun ja kaivattuun perustehtävään. Valitettavasti monen työyhteisön klassikkoratkaisu konfliktitilanteeseen on ”annetaan olla, kyllä se siitä sitten ajan kanssa korjaantuu”– ajattelu. Joskus olen kuullut kyllä myös esimiehen vaisun ja hieman puolustelevan puheenvuoron, jonka ydin on ollut, että ”eiköhän me tää jotenkin itse saada hoidettua?”
Näillä valmennustöissä ja työyhteisöjen kehittämistehtävissä vietettyjen työvuosien kokemuksella voin sanoa, että asiat eivät korjaannu itsestään. Ne pahenevat. Harvemmin siitä esimiehestä on kuoriutunut työyhteisösovittelun tai valmennuksen ammattilaista, eikä se ole tarkoituskaan. Vaikka olenkin taitava nainen monessa asiassa, en minäkään hampaitani itse paikkaa, vaan mielelläni menen silloin ammattitaitoisen hammaslääkärin hoidettavaksi. Hampaiden kanssa tarvitaan asiantuntijaa ihan samalla tavalla kuin työyhteisön ongelmien ratkaisemiseenkin.
Onko teillä uskallusta ottaa asiat puheeksi ja selvittää ongelmat? Halutaanko teillä etsiä syyllisiä ja virheitä vai etsiä ratkaisuja? Löytyykö teidän työtiimistä uhri, syntipukki, mielistelijä, riidankylväjä ja besserwisser? Kuten ihan missä tahansa ryhmässä, myös työpaikalla pitää sopia toimivat pelisäännöt. Joskus ratkaisuja on vaikea löytää itse. Esimiehen rooli ei ole olla samanaikaisesti esimies ja työyhteisövalmentaja. Suomalainen työkulttuuri on tunnettu häpeästä ja itsepäisyydestä, jonka voimalla kaikki pitää osata tehdä itse. Työyhteisöissä on monesti virheellinen mielikuva, että ollaan jotenkin huonoja, kun ei osata ratkaista tilannetta ja homma menee ns. reisille. Saatetaan myös ajatella, että esimies on huono, koska hän ei pärjää työryhmänsä kanssa.
Monesti olen kuullut ajatuksen, että työyhteisöjä tai yksilöitä pitäisi auttaa. Itse ajattelen, että jos lähdetään auttamaan, niin ihmisistä tulee passiivisia statisteja konsulttien kalliissa teatterissa.
Minä uskon siihen, että ihmiset ovat aktiivisia toimijoita, ja tekevät itse muutoksen. Me valmentajat annamme ne työvälineet, jos itse päätät tehdä asioille jotakin.
Lisää Katja Gustafssonin näkemyksiä työpaikkojen konflikteista työyhteisökouluttajan näkökulmasta voit kuulla Assistentti Forum 2020 – Startti tulevaisuuteen –seminaarissa 28.-29.1.2020. Tervetuloa mukaan!
